Plasma Pen / Philings

IHON KIINTEYTYMISEN, JUONTEIDEN MADALTUMISEN JA SILMÄLUOMIEN KOHOTUKSEN, ILMAN PLASTIIKKAKIRURGIAA TAI TÄYTEAINEITA.

Plasmahoidon toimintaperiaate

Hoitomenetelmä perustuu fysiikan neljänteen olomuotoon Plasmaan ja sen kyvystä muodostaa höyrystä ja energiasta pieni salama, ’plasmavälähdys’. Plasmahoidossa hoitopää viedään ihon läheisyyteen ja se muodostaa iholle plasmavälähdyksen avulla pienen höyrystymispisteen ja kutistaa ihoa välittömästi. Hoitokohtaan muodostuu hyvin pieni, vaalea rupi 3-7 päiväksi. Hoitotuloksen kesto iholla on yksilöllistä, mutta se on arviolta 2 vuotta. Hoito voidaan uusia aikaisintaan 8-12 viikon kuluttua edellisestä hoitokerrasta, mikäli hoitotulosta halutaan vielä tehostaa.

Hoidon kulku

Hoidon tekemiseen varataan aikaa n. 1h  Hoidossa käytetään voidemaista pintapuudutusta, sillä plasmasalama aiheuttaa iholle runsaasti lämpöä.

Ihon kiinteytymisen voi nähdä heti, käsitelty ihoalue punoittaa hieman käsittelyn jälkeen sekä iholla voi esiintyä turvotusta. Turvotus jota yleensä voi tulla lähinnä silmänympärysihon alueen käsittelyissä on voimakkainta seuraavana päivänä ja turvotuksen kokonaiskesto (poistuu yleensä 1-2 päivän kuluessa) kuten rupien paranemisaika on yksilöllistä.

Hoito on puudutuksen johdosta kivuton ja hoitokäsittely on nopea.

Ihon kiinteytymisen näkee HETI, mutta iho jatkaa kiinteytymistään edelleen fibroblast-soluissa tapahtuvan lisääntyneen kollageenin tuotannon ansiosta ja lopullinen hoitotulos on nähtävissä n.2- 3 kuukauden kuluttua. Plasma siis kiihdyttää ihon omaa kollageenintuotantoa ja aktivoi solutuotantoa, jonka johdosta hoidon vaikutukset jatkuvat myös hoitokerran jälkeen.

Toipumiselle on varattava aikaa. Hoitoa seuraavina päivinä toimenpidealue turpoaa. Plasmapisteiden kohdalle muodostuu rupia. Turvotus ja rupivaihe kestävät keskimäärin viikon ajan. Kotihoito-ohjeiden noudattaminen on tärkeä osa toimenpidekokonaisuutta. Kotihoito-ohjeita noudattaminen takaa erinomaisen lopputuloksen.

Hoidon jälkeen punoitus, turvotus, kuivuuden tunne ja lievä kutina ovat yleisiä haittavaikutuksia ja niitä on odotettavissa hoidon jälkeen. Turvotusta kannattaa lieventää laittamalla kylmää (ei märkää) useasti parin päivä ajan. Kun iho alkaa parantua, voi esiintyä kutinaa. Reilun viikon jälkeen kun pienet ruvet ovat irronneet, iho punoittaa vielä muutaman viikon. On erittäin tärkeää, että iho suojataan päivittäin aurinkovoiteella ja vältellään suoraa uv-säteilyä.

Parantumisprosessin aikana iho tulee pitää täysin kuivana, eikä hoidetulle ihoalueelle pidä käyttää muuta kuin siihen tarkoitettua voidetta. Meikki on sallittu myös vasta rupien lähdettyä. Rupia ei missään nimessä saa myöskään irroittaa itse, seurauksena tästä on arpeutuminen ja isompi rupi. Anna siis ruven irrota itsestään ja suojaa iho tämän jälkeen. Myöskään saunaa, hikiliikuntaa ja uimista ei suositella 7 päivään. Iho tulee suojata auringolta SPF 30-50 aurinkosuojalla seuraavien kuukausien ajan.

Hoidettavat alueet :

  • Ylä- ja ala silmäluomi (myös roikkuva luomi)
  • Juonteet silmien, suun ja huulten ympärillä
  • Korvan edessä olevat juonteet
  • Kaula, roikkuva leuan linja
  • Kulmakarvojen väliset – ja otsan juonteet
  • Akne / raskaus (venymä) arvet
  • Hyvälaatuisten epämuodostmien poisto iholta (keratoosi, papilloomat, syylät, fibromat, luufinnit
  • Kasvojen ja vartalon ihon kohotus, muokkaaminen ja nuorentaminen
  • Syvien ryppyjen ja roikkuvan ihon kiinteytys

Hoitoa ei suositella jos:

  • Olet raskaana tai imetät
  • Sinulla on sydänsairaus, rytmihäiriöitä, sydämentahdistin tai Epilepsia
  • Käytät verenohennuslääkkeitä tai asperiinia säännöllisesti
  • Sinulla on sairauksia, jotka vaikuttavat haavojen paranemiseen
  • Sinulla on keloidi – taipumus
  • Aktiivinen ihotulehdus, rikkinäinen iho
  • HIV/ Hepatiitti
  • Käytät säännöllisesti kortisonilääkitystä